SUOMEN ASETUSKOKOELMA 1951 N:o 393.

SUOMEN ASETUSKOKOELMA 1951

N:o 393.

Sisäasiainministeriön päätös poliisin virkapuvusta ja aseistuksesta.

Annettu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 1951.

Sisäasiainministeriö on poliisin virkapuvusta ja aseistuksesta 8 päivänä maaliskuuta 1946 annetun asetuksen (207/46) 4 §:n nojalla määrännyt:

1 luku.

Yleiset määräykset.

1 §.

Poliisin virkapukuun kuuluvien pukukappaleiden tulee olla tähän päätökseen liittyvien mallipiirustusten ja tässä päätöksessä määrättyjen mittojen mukaiset sekä valmistetut sisäasiainministeriön hyväksymistä kangaslaaduista.

2 luku.

Virkapukukappaleet.

2 §.

Virkatakki.

I. Pystykauluksinen.

A. Väri ja kangas: tummansinistä verkaa tai diagonaalia.

B. Kuosi: Sileä, ylhäältä väljähkö, yksirivinen, 6 napilla kiinnitettävä siten, että vyö tulee kahden alimman napin väliin. Selkäkappale ilman keskisaumaa ja halkeamaa sekä selkäsaumat ilman vastataitteita, varustettu 2 hopeanvärisellä vyökoukulla tai suurikokoisella napilla, jotka ovat toisistaan 16–18 cm etäisyydessä. Selkäkappaleessa on lisäksi vyötäisten kohdalla 20 cm pituiset laskokset, jotka joko kokonaan tai osittain on ommeltu kiinni ja joiden ompeleet tarpeen vaatiessa voidaan avata.

C. Pituus: haaraan saakka; ratsastavilla 10 cm lyhyempi.

D. Kaulus: samaa kangasta kuin takki, pehmeä, mutta jonkin verran tuettu kaksinkertainen pystykaulus irtonaisin kääntein ilman reunusta. Sisäkauluksen korkeus on edestä 4 cm ja takaa 5 cm sekä päällyskauluksen korkeus edestä 7 cm ja takaa noin 5 cm.

E. Hihankäänteet: samaa kangasta kuin takki, suoriksi leikatut, 9 cm korkeat, ilman saumareunusta; takana 3 pienikokoista nappia noin 2.5 cm etäisyydellä toisistaan nappien keskeltä mitattuna.

F. Taskut: takin päälle sivuilta kiinniommellut, noin 3 cm levyisin vastataittein varustetut teräväkulmaiset, alaspäin jonkinverran levenevät rintataskut; suun leveys 11–12 cm. Taskujen kannet ovat kolmikärkiset, kärjistä 4.5 cm korkuiset. Taskun kansi kiinnitetään keskeltä suurikokoisella napilla. Sivutaskut takin päälle palkeen tapaan ommellut, ilman vastataitteita; suun leveys 19–22 cm. Kannet samanlaiset kuin rintataskuissa.

G. Napit ja vyökoukut: hopeanväriset, Suomen vaakunaleijonalla koristetut. Suurikokoisten nappien halkaisija on 22 mm ja pienikokoisten 16 mm.

Moottoriajoneuvon kuljettajat saavat käyttää matalaa, tukematonta kaulusta.

II Avokauluksinen kevyt virkatakki m/51

A. Väri ja kangas: tummansinistä villakangasta.

B. Kuosi: olkaimilla varustettu; yksirivinen, vartalonmukainen, selästä kaartuva; selässä keskisauma ja takahalkio, joka ulottuu vyötäisiin; kiinnitetään 4 suurikokoisella napilla, joista ylin on rintataskujen nappien yhdysviivan kohdalla ja alin vähän vyön alapuolella.

C. Pituus: jonkinverran haaran alapuolelle; ratsastavilla 10 cm lyhyempi.

D. Kaulus: samasta kankaasta kuin takki, matala, kaksinkertainen alaskäännetty siviilitakin mallinen, käänteissä avohalkio; käänteet ulottuvat rintataskujen kansien korkeuden keskikohdalle.

E. Hihankäänteet: samasta kankaasta kuin takki, suoriksi leikatut, 9 cm korkeat, ilman saumareunusta; ulkosauman kohdalla kohtisuoraan asentoon neulottuina 3 pienikokoista nappia noin 2 cm etäisyydessä toisistaan nappien keskikohdasta mitattuna.

F. Taskut: samasta kankaasta kuin takki, takin päälle sivuilta kiinniommellut, noin 3 cm levyisin vastataittein varustetut teräväkulmaiset, alaspäin jonkinverran levenevät rintataskut; suun leveys 11–12 cm. Taskujen kannet ovat kolmikärkiset ja kärjistä 4.5 cm korkuiset. Taskun kansi kiinnitetään keskeltä pienikokoisella napilla. Sivutaskut takin päälle palkeen tapaan ommellut, ilman vastataitteita; suun leveys 19–22 cm. Kannet samanlaiset kuin rintataskuissa, mutta kärjistä hieman pidemmät ja kiinnitetty keskeltä suurikokoisella napilla.

G. Napit hopeanväriset, Suomen vaakunaleijonalla koristetut.

H. Paita ja paidankaulus: a. Teräksenharmaat. Kaulus puolikova, kaksinkertainen kääntökaulus. b. Juhla- ja vierailupuvussa valkoiset. Kaulus kova tai puolikova, kääntökaulus tai yksinkertainen kiilloitettu kaulus.

I. Solmio: tummansininen sileä, pitkä; valkoisen kauluksen kanssa musta solmio tai solmuke.

J. Kaulaliina: tummansinistä villakangasta, samaa väriä kuin takki, sileäpintainen, noin 120 cm pitkä ja 22–24 cm leveä. Käytetään päällystakin kanssa kylmänä vuodenaikana.

Kevyen virkatakin käyttäminen on vapaaehtoista.

3 §.

Kesätakki ja pusero.

Toukokuun 1 päivän ja syyskuun 30 päivän välisenä aikana saadaan käyttää vaaleanharmaasta villakankaasta valmistettua kesätakkia, jonka tulee olla samanlainen kuin 2 §:ssä I kohdassa mainittu virkatakki, kuitenkin niin, että sivu- ja rintataskut on ommeltu takin sisään.

Kesätakin sijasta saadaan käyttää myöskin harmaasta puuvillakankaasta valmistettua kesäpuseroa, jossa on samanlainen kaulus kuin kesätakissa. Kaulus varustetaan sellaisella arvoastemerkinnällä kuin pystykauluksisesta virkatakista on määrätty. Puseron rintataskun kansi on kiinnitettävä suurikokoisella vaakunanapilla.

Kesätakkia ja puseroa saadaan 1 momentissa mainitusta aikarajoituksesta riippumatta käyttää sisäpalveluksessa ja kansliatyössä. Näiden pukukappaleiden käytöstä voi poliisipäällikkö yhdenmukaisuuden vuoksi antaa lähempiä määräyksiä.

4 §.

Housut.

Samaa kangasta kuin virkatakki.

Saapashousuja käytetään ratsastettaessa sekä asianomaisen ollessa puettuna saappaisiin tai hiihtojalkineisiin.

2 §:n II kohdassa mainitun kevyen virkatakin kanssa käytetään pitkiä housuja ilman saumareunuksia ja nauhoja tai saapashousuja. Pitkien housujen lahkeissa käänteet.

Moottoriajoneuvon kuljettajat saavat käyttää mustasta nahasta valmistettuja housuja.

5 §.

Päällystakki.

A. Väri ja kangas: samanlaiset kuin virkatakissa, mutta kangas paksumpaa.

B. Kuosi: kaksirivinen, 6 nappia kummassakin rivissä, takana kaksinkertaiset vastataitteet sekä pyöristetyin kulmin ja kaksin napinreijin varustettu 5 cm leveä selkävyö, joka kiinnitetään takkiin kahden suurikokoisen vaakunanapin varaan; takana halkeama, jonka reunaan kiinnitetään 4 pienikokoista vaakunanappia.

C. Pituus: 25–30 cm päähän maasta.

D. Kaulus: kaksinkertainen, samaa kangasta kuin päällystakki, leveys niskasta mitattuna 7–9 cm. Talvella saadaan kaulukseen kiinnittää lyhyeksi keritystä mustasta lampaan- tai kriminnahasta tehty turkiskaulus.

E. Hihankäänteet: suoriksi leikatut, 12 cm korkeat.

F. Taskut: vaakasuorat, takin sisään ommellut sivutaskut; taskunkannet suorat, pyöristetyin kulmin ja ilman nappeja.

G. Napit: samanlaiset kuin 2 §:n I G. kohdassa mainitaan, edessä suurikokoiset, takahalkeaman reunassa pienikokoiset.

Ratsastavat tai moottoriajoneuvojen kuljettajat sekä maaseudun poliisialipäällystö ja -miehistö saavat käyttää myöskin lyhyttä päällystakkia, joka on muuten tavallisen päällystakin kaltainen, paitsi että se ulottuu vain alaslasketun käden keskisormen päähän, että sen takahalkeama on ilman nappeja sekä että selkäsaumoihin ei tehdä vastataitteita. Lyhyt päällystakki saadaan kylmänä vuodenaikana varustaa mustalla lampaan- tai kriminnahkakauluksella ja turkisvuorilla.

6 §.

Turkki.

A. Väri ja kangas: sama kuin päällystakissa.

B. Kuosi: yksirivinen, keskeltä napitettava, napit peitossa, sileä, selästä kaartuva ja vartalonmukainen; selkäkappaleessa keskisauma, takahalkeamalla varustettu; sivuselkäsaumoissa, vyötäisten kohdalla, vaakunakuvioiset hopeanväriset vyökoukut tai napit.

C. Pituus: reiden puoliväliin ulottuva.

D. Kaulus: alaskäännetty, 15 cm leveä musta turkiskaulus.

E. Hihankäänteet: suoriksi leikatut, 12 cm korkeat, samaa kangasta kuin turkin päällinen.

F. Taskut: vinoon leikatut, sisään ommellut, sivutaskut vähän vyötäisten alapuolella, kannettomat.

Turkin käyttö on vapaaehtoista.

7 §.

Viitta.

Lämpimänä vuodenaikana saa poliisipäällystö käyttää tummansinisestä kankaasta valmistettua, hihatonta, polviin ulottuvaa, alhaalta avaraa viittaa, joka napitetaan sisäpuolelta.

8 §.

Kevyt päällystakki.

Kevyt päällystakki valmistetaan tummansinisestä kankaasta. Siihen kuuluu samasta kankaasta valmistettu tummasolkinen vyö. Mustat tai tummansiniset napit näkyvissä, kahteen riviin asetettuina.

Myöskin saadaan käyttää mustaa vaha- tai kumikankaista, irroitettavalla päänsuojuksella varustettua sadetakkia.

9 §.

Päähine.

A. Lippalakki: samanvärisestä kankaasta kuin muu virkapuku, yläosa pingoitettu. Nahasta valmistettu lippa kiinnitetään lakkiin etuviistoon alaspäin. Lakin reunoihin sekä ylä- että alaosan väliseen saumaan ommellaan kauluslaatan värinen saumareunus.

Lippalakissa saadaan toukokuun 1 päivän ja syyskuun 30 päivän välisenä aikana käyttää sen yläosan peittävää valkoista päällystä.

B. Talvilakki:

  1. Turkislakki: suomalainen naapukkalakki, laivaston käyttämää mallia, mustat lampaan- tai kriminnahkalaidat ja tummansininen päällinen.

Moottoriajoneuvojen kuljettajat saavat käyttää lippalakkia ilman koviketta ja lakin yläreunassa olevaa saumareunusta sekä turkislakkia, jonka päällinen on mustaa nahkaa.

  1. Turkislakin ohella saadaan myöskin käyttää talvilakkia, joka on tehty samanvärisestä kankaasta kuin virkapuku, pehmeä, vuorattu, varustettu kangaslipalla ja kaksinkertaisella, alaslaskettavalla käänteellä, joka napitetaan edestä kahdella pienellä hopeanvärisellä napilla. Käänteen etuosan yläreunassa on kauluslaatan värinen saumareunus.

C. Venelakki:

Tummansinistä villakangasta; soikea, veneenmuotoinen, edestä hieman korkeampi kuin takaa; saumareunuksella varustetuilla kaartuvilla käänteillä, jotka takaa ovat yhteenommellut ja muodostavat edessä alaspäin kaartuvan loivan u-muotoisen aukon. Lakissa saa käyttää sivuilta kahdella pienikokoisella vaakunanapilla kiinnitettävää mustanahkaista leukanauhaa.

Lakkia käytetään vain liikuttaessa ratsain tai kulkuneuvolla.

10 §.

Jalkineet.

A. Kengät mustaa nahkaa.

B. Saappaat mustaa nahkaa.

C. Sopivat hiihtojalkineet: hiihdettäessä.

Kalossien käyttö sallittu ainoastaan kenkiä käytettäessä.

Kenkien kera saadaan käyttää mustia nahkasäärystimiä.

Talvisaikana ulkona vartiossa olevat konstaapelit saavat asianomaisen poliisipäällikön luvalla käyttää mustia huopasaappaita.

Ratsastavat poliisimiehet käyttävät saappaita kannuksineen. Muuten saavat kannuksia käyttää poliisimestari ja apulaispoliisimestari sekä heitä ylempänä olevat poliisimiehet, muu päällystö vain ratsastettaessa.

11 §.

Vyö.

A. Nahkavyö: mustaa nahkaa, 4.5 cm leveä; soljessa, joka on hopeanvärinen, on laakeriseppeleen ympäröimä vaakunaleijona; nahkavyöhön kuuluu mustasta nahasta valmistettu, oikean olkaimen alitse kulkeva olkahihna, jonka leveys olan kohdalta on 2.5 cm ja vyön kohdalta 2 cm. Tämän ohella saadaan käyttää mustasta nahasta valmistettua 5.5 cm levyistä vyötä, joka on varustettu kaksinastaisella hopeanvärisellä tavallisella soljella sekä samanvärisillä puoliympyrän muotoisilla renkailla olkahihnan kiinnittämistä varten. Vyöhön kuuluu 3 cm levyinen oikean olan yli olkaimen alitse kulkeva irrallinen olkahihna.

B. Juhlavyö: hopeanvärinen tai valkoista puuvillakangasta niin kuin jäljempänä tarkemmin selitetään.

12 §.

Käsineet.

Valkoiset, harmaat tai ruskeat sormikkaat, nahkaiset, kankaiset tai kudotut.

Liikennettä ohjaavan konstaapelin on käytettävä yksinomaan valkoisia käsineitä. Liikennekonstaapeli saa poliisipäällikön tarkempien määräysten mukaan käyttää myös päällystakin hihansuun yli ulottuvia käsineitä.

Moottoriajoneuvojen kuljettajat ja ratsastavat poliisimiehet saavat käyttää tarkoitukseen sopivia käsineitä.

13 §.

Naispuoliset poliisitoimenhaltijat käyttävät alempana tässä pykälässä mainittavin eroavaisuuksin samanlaista virkapukua kuin vastaavassa virka-asemassa olevat miespuoliset poliisitoimenhaltijat, kuitenkin niin, että virkatakkina käytetään vain avokauluksista kevyttä virkatakkia m/51, joka kesätakkina tehdään vaaleanharmaasta villakankaasta, sekä housujen asemesta hametta.

Hame on samaa kangasta kuin virkatakki, vyötäröhame, suora, varustettu edestä ja takaa helmasta lukien noin 35 cm pituisella vastataitteella, jonka syvyys on 7 cm. Hameen pituus on noin 35 cm maasta lukien.

Päähine:

Venelakki, jonka sivukäänteet talvella voidaan päällystää mustalla lyhyeksi kerityllä lampaan- tai kriminnahalla.

Jalkineet matalakorkoiset, mustaa nahkaa.

Sukat mustat, harmaat tai ruskeat.

Naisille on virkapuvun käyttö toistaiseksi vapaaehtoista.

3 luku.

Virkapuvussa käytettävät virka-asemaa osoittavat ja muut merkit.

14 §.

  1. Pystykauluksinen virkatakki.

A. Olkaimet.

Samaa kangasta kuin takki, pehmeät, samanvärisin reunuksin kuin asianomaisen virkapuvun kauluslaattojen väristä tässä päätöksessä on määrätty, leveys olkasaumassa 5.5–6 cm, ylöspäin suippenevat pyöristettyyn päähän, joka kiinnitetään takkiin pienikokoisella napilla. Pituus olan mukaan. Samanlaisia olkaimia käytetään myöskin kesätakissa, kesäpuserossa, päällystakissa ja turkissa.

Olkaimiin kiinnittävät

  1. päällystö 4 cm pituisen hopeanvärisen poliisin tunnuskuvan ja samanvärisen 3.5 cm korkuisen vaakunaleijonan; ja

  2. ylikonstaapeli, tarkastuskonstaapeli sekä vanhempi ja nuorempi konstaapeli samanlaisen poliisin tunnuskuvan.

B. Takin kaulus.

I. Ylipoliisipäällikön, poliisiylitarkastajan ja Helsingin poliisimestarin kauluksen etuosan peittää kummallakin puolella kangaslaatta, jonka korkeus on sama kuin kauluksenkin korkeus sekä leveys yläreunassa 4 cm ja alareunassa 4.5 cm ja jonka keskiosa reunasta lähtien kaartuu kärjeksi, jonka etäisyys kauluksen etureunasta, kauluksen keskeltä, on 7 cm. Laatan takareuna on ympäröity 2 mm levyisellä hopeanvärisellä reunuksella. Laattaan kiinnitetään:

  1. ylipoliisipäällikölle kolme hopeanväristä pientä vaakunaleijonaa,

  2. poliisiylitarkastajalle ja Helsingin poliisimestarille kaksi samanlaista vaakunaleijonaa, ja

  3. poliisitarkastajalle yksi samanlainen vaakunaleijona.

II. Apulaispoliisitarkastajan, poliisimestarin, paitsi Helsingin, apulaispoliisimestarin, nimismiehen, toimiupseerin, ja ylikomisarion kauluksen kummallakin puolella on kauluksen etureunan suuntainen kangaslaatta, jonka yläosan leveys kauluksen puoliväliin saakka on 4 cm ja alaosan leveys 5.5 cm. Laatan takareunassa on 2 mm levyinen hopeanvärinen reunus. Laattaan kiinnitetään seuraavat arvoastemerkit:

  1. apulaispoliisitarkastajalle, Turun ja Tampereen poliisimestareille sekä Helsingin apulaispoliisimestarille: kolme suurikokoista hopeanväristä ruusua asetettuina kolmion muotoon;

  2. Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kemin, Kotkan, Kuopion, Lahden, Oulun, Porin ja Vaasan poliisimestareille sekä muille apulaispoliisimestareille paitsi Helsingin, ja nimismiehelle: kaksi samanlaista ruusua pystysuorassa;

  3. muulle poliisimestarille, toimiupseerille ja ylikomisariolle: yksi samanlainen ruusu.

III. Muitten poliisimiesten kauluksen etureunaan on kummallekin puolelle kauluksen keskelle ommeltu, etureunasta lähtevä, matalasti kolmikärkinen kangaslaatta, jonka leveys on 3 cm ja pituus 7 cm. Laattaan kiinnitetään seuraavat arvoastemerkit:

  1. poliisipiirin päällikkönä olevalle komisariolle, Helsingin poliisilaitoksen 1 luokan sekä muitten poliisilaitosten 2 luokan komisariolle, apulaisnimismiehelle ja valtion poliisikoulun koulutuskomisariolle: kolme pienikokoista, peräkkäin asetettua hopeanväristä ruusua;

  2. muulle komisariolle, paitsi 3 luokan ylimääräiselle: kaksi peräkkäin asetettua samanlaista ruusua;

  3. 3 luokan ylimääräiselle komisariolle: yksi samanlainen ruusu;

  4. ylikonstaapelille ommellaan laatan halki keskelle etureunasta lähtien kaksi 4 mm levyistä ja 5 cm pituista, 4 mm etäisyydessä toisistaan olevaa hopeanharmaata silkkinauhaa tai -ommelta, joiden päähän kiinnitetään pienikokoinen vaakunanappi, jonka kanta upotetaan kaulukseen;

  5. tarkastuskonstaapelille ommellaan laatan halki keskelle, etureunasta lähtien yksi samanlainen nauha tai ommel, joka samoin päättyy pienikokoiseen vaakunanappiin, jonka kanta upotetaan kaulukseen; sekä

  6. vanhemmalle konstaapelille ommellaan laattaan 4 mm levyinen, kauluksen ja laatan etureunan suuntainen, vinottain laatan poikki kulkeva hopeanharmaa silkkinauha tai -ommel 1.5 cm etäisyyteen laatan etureunasta.

Nuoremman konstaapelin kauluksessa on ainoastaan laatta ilman arvoastemerkkejä.

  1. Avokauluksinen kevyt virkatakki m/51.

A. Olkaimet.

Samaa kangasta kuin takki, pehmeät, leveys olkasauman kohdalta 5.5–6 cm., suippenevat ylöspäin pyöristettyyn päähän, joka kiinnitetään takkiin pienikokoisella vaakunanapilla. Pituus olan mukaan. Olkaimeen kiinnitetään päällystölle 3.5 cm korkuinen vaakunaleijona.

B. Kaulus.

Avohalkion yläpuolella on mustalla laatalla 3 cm korkuinen poliisin tunnus, jonka alaosaa ympäröi havuseppele. Tunnus ja havuseppele ommellaan poliisipäällystölle hopealangalla, mutta ylikonstaapelille, tarkastuskonstaapelille sekä vanhemmalle ja nuoremmalle konstaapelille vaaleanharmaalla silkkilangalla. Päällystöllä on pohjalaatta viisikulmainen, 4.5 cm korkuinen, ja sitä ympäröi noin 1 mm levyinen punos, joka ylipoliisipäälliköllä, poliisiylitarkastajalla ja poliisitarkastajalla sekä poliisipiirin päälliköllä on hopeanvärinen ja muilla musta.

C. Hihat.

Hihan käänteestä ylöspäin alkavalla, hihan ulkopuolella saumasta saumaan ulottuvalla laatalla on samanpituiset vaakasuorat kaluunat, jotka alkavat 3 mm laatan vaakasuorasta reunasta ja joiden välin tulee olla 3 mm. Laatan reuna ulottuu 3 mm kaluunoiden yläpuolelle. Kaluunoita on

  1. ylipoliisipäälliköllä alinna yksi 40 mm levyinen, mustapohjainen, hopeanvärinen tammenlehväkaluuna ja sen yläpuolella kolme samanlaista 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa;

  2. poliisiylitarkastajalla ja Helsingin poliisimestarilla alinna yksi 40 mm levyinen tammenlehväkaluuna ja sen yläpuolella kaksi 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa;

  3. poliisitarkastajalla alinna yksi 40 mm levyinen tammenlehväkaluuna ja sen yläpuolella yksi 10 mm levyinen tammenlehväkaluuna;

  4. apulaispoliisitarkastajalla, Turun ja Tampereen poliisimestarilla sekä Helsingin apulaispoliisimestarilla ylinnä yksi 30 mm levyinen mustapohjainen tammenlehväkaluuna ja sen alapuolella kolme 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa;

  5. Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kemin, Kotkan, Kuopion, Lahden, Oulun, Porin ja Vaasan poliisimestareilla nimismiehellä, sekä Turun ja Tampereen apulaispoliisimestareilla ylinnä yksi 30 mm levyinen tammenlehväkaluuna ja sen alapuolella kaksi 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa;

  6. muilla poliisimestareilla, toimiupseerilla ja ylikomisariolla ylinnä yksi 30 mm levyinen tammenlehväkaluuna ja sen alapuolella yksi 10 mm levyinen tammenlehväkaluuna;

  7. poliisipiirin päällikkönä olevalla komisariolla, Helsingin poliisilaitoksen 1 luokan ja muiden poliisilaitosten 2 luokan komisariolla, apulaisnimismiehellä sekä valtion poliisikoulun koulutuskomisariolla kaksi 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa ja niiden välissä yksi 3 mm levyinen hopeanvärinen kaluuna;

  8. muilla komisarioilla paitsi 3 luokan ylimääräisillä kaksi 10 mm levyistä tammenlehväkaluunaa;

  9. 3 luokan ylimääräisellä komisariolla yksi 10 mm levyinen tammenlehväkaluuna;

  10. ylikonstaapelilla yksi harmaa 10 mm levyinen kaluuna ja sen yläpuolella keskellä kaksi samasta kaluunanauhasta muodostettua, sisäkkäin olevaa kolmiota, joista uloimman kanta on 7 cm ja ulkosivujen pituus 6 cm; kolmioitten väli on 3 mm; sekä

  11. tarkastuskonstaapelilla samanlainen vaakasuora kaluunanauha kuin ylikonstaapelilla ja sen yläpuolella samasta nauhasta muodostettu kolmio, jonka kanta on 7 cm ja sivut 6 cm; sekä

  12. vanhemmalla konstaapelilla yksi vaakasuora 5 mm levyinen harmaa kaluunanauha.

Naiskonstaapelilla on samat arvoastemerkinnät kuin nuoremmalla konstaapelilla.

15 §.

Housut.

Pystykauluksisen virkatakin kanssa käytettävissä housuissa on poliisipäällystöllä saumareunukset ja reunuksen molemmille puolille ommellut, 1 cm päässä toisistaan olevat samanväriset nauhat, jotka ylipoliisipäälliköllä, poliisiylitarkastajalla, poliisitarkastajalla ja Helsingin poliisimestarilla ovat 2 cm ja muilla 1 cm leveät.

Poliisialipäällystöllä ja miehistöllä on mainittujen housujen saumareunuksen kohdalla 1.5 cm levyinen kauluslaatan värinen nauha.

16 §.

Päällystakki.

Päällystakissa on hihoissa samanlaiset kaluunanauhat kuin edellä 14 §:ssä on avokauluksisesta virkatakista sanottu, kuitenkin niin, että kaluunoiden pohjalaatta on kankaan värinen.

Kevyessä päällystakissa, turkissa ja sadetakissa kiinnitetään edellisessä momentissa mainitut arvoastemerkit kankaanväriselle laatalle, jonka alareuna on noin 5 cm hihan suusta ja kiinnitetään hihoihin 2 pienikokoisella takin napilla.

17 §.

Päähine.

A. Lippalakki.

Lippalakin etupuolelle sen alaosaan kiinnitetään päällystölle lakin kankaasta valmistettuun, mustan silkkipunoksen ympäröimään laattaan emaljinen, väritetty valtakunnan vaakuna hopealangasta valmistetun havuseppeleen sisään ja tämän yläpuolelle kiinnitetään valko-sini-valkoinen hopeareunainen, 2 cm läpimittainen virkakokardi. Havuseppeleen korkeus ja leveys on 50 mm.

Samanlainen laatta on yli- ja tarkastuskonstaapelilla kuitenkin ilman virkakokardia. Seppele voi myöskin olla hopeanväristä metallia.

Vanhemmat ja nuoremmat konstaapelit käyttävät hopeanvärisestä metallista valmistettua, samanlaisen metallisen seppeleen ympäröimää vaakunaa, joka kiinnitetään lakkiin ilman kangasalustaa, ilman virkakokardia.

Ylipoliisipäällikön, poliisiylitarkastajan, poliisitarkastajan, Helsingin, Turun ja Tampereen poliisimestarien, apulaispoliisitarkastajan ja Helsingin apulaispoliisimestarin lakissa on kaksi kahdella pienikokoisella vaakunanapilla kiinnitettyä, 5 mm levyisestä kirkkaasta hopeapunoksesta valmistettua leukanauhaa sekä lakin yläreunaan ommeltu 2 mm levyinen hopeanvärinen saumareunus; muun poliisimestarin ja apulaispoliisimestarin, nimismiehen, toimiupseerin ja ylikomisarion lakissa on kaksi samanlaista leukanauhaa; sekä komisarion ja apulaisnimismiehen lakissa on yksi samanlainen leukanauha.

Ylikonstaapelin ja tarkastuskonstaapelin leukanauhana on kaksi vaakunanapilla kiinnitettävää 5 mm levyistä mustaa silkkipunosta.

Vanhemmalla ja nuoremmalla konstaapelilla on leukanauhana 1.5 cm levyinen vaakunanapeilla kiinnitettävä musta nahkanauha.

B. Talvilakki.

Lakin etupuoleen kiinnitetään samanlainen vaakuna seppeleineen, päällystöllä virkakokardeineen, kuin edellä on lippalakista sanottu, kankaiseen talvilakkiin kuitenkin ilman laattaa ympäröivää silkkipunosta.

Turkislakissa on ylipoliisipäällikön, poliisiylitarkastajan, poliisitarkastajan, Helsingin, Turun ja Tampereen poliisimestarien, apulaispoliisitarkastajan sekä Helsingin apulaispoliisimestarin lakin päällisen ristisaumoihin ommeltu 4 mm levyinen hopeanvärinen saumareunus; muun poliisimestarin ja apulaispoliisimestarin, nimismiehen, toimiupseerin ja ylikomisarion lakissa on samanlainen 2 mm levyinen saumareunus sekä komisarion ja apulaisnimismiehen lakissa vaaleansininen ja valtion poliisikoulun koulutuskomisariolla sinipunainen 2 mm levyinen saumareunus.

Kankaisessa talvilakissa on ylipoliisipäällikön, poliisiylitarkastajan, poliisitarkastajan, Helsingin, Turun ja Tampereen poliisimestarien, apulaispoliisitarkastajan sekä Helsingin apulaispoliisimestarin lakissa sen yläreunaan ommeltu 2 mm levyinen hopeanvärinen saumareunus.

C. Venelakki.

Venelakin etupuoleen kiinnitetään samanlainen vaakuna seppeleineen, päällystöllä virkakokardeineen, kuin edellä on lippalakista sanottu.

18 §.

Juhlavyö.

Päällystön juhlavyö on hopeanvärinen, 5 cm leveä, neljään riviin asetetuin, suorakaiteen muotoisin sinisin kuvioin kirjailtu. Juhlavyö kiinnitetään soljella, joka on hopeanvärinen ja jossa on laakeriseppeleen ympäröimä vaakunaleijona.

Yli- ja tarkastuskonstaapeleilla on valkoisesta puuvillakankaasta valmistettu, 5 cm leveä, kovikkeella tuettu ja samanlaisilla sekä samalla tavalla asetelluilla sinisillä kuvioilla kuin päällystölläkin koristettu juhlavyö, joka kiinnitetään edestä neliömäisen, vyönauhan laatuisen laatan alla olevaan solkeen.

Vanhempien ja nuorempien konstaapelien juhlavyö on valkoista puuvillakangasta, 5 cm leveä; kiinnitetään edestä samanlaiseen laattaan, kuin edellisessä kohdassa on yli- ja tarkastuskonstaapelien vyölaatoista sanottu, jota varten laatan alla on solki.

19 §.

Mikäli erityisesti toisin ei ole sanottu, ovat ylipoliisipäällikön, poliisiylitarkastajan, poliisitarkastajan ja apulaispoliisitarkastajan sekä valtion poliisikoulun koulutuskomisarion virkapuvun laatat, saumareunukset ja housunnauhat väriltään sinipunaiset, muitten poliisitoimenhaltijain vaaleansiniset.

20 §.

Vanhemmalla ja nuoremmalla konstaapelilla on virkatakin vasemman rintataskun keskikärjen alapuolella järjestysnumerona 15 mm korkuiset hopeanväriset numerot. Päällystakissa, lyhyessä päällystakissa ja turkissa numerot ovat rinnan vasemmalla puolella. Numeroiden mallin vahvistaa sisäasiainministeriö.

21 §.

Alipäällystöön ja miehistöön kuuluvat ylimääräiset toimen haltijat käyttävät samanlaista virkapukua kuin vastaavat vakinaisen toimen haltijat. Maaseudun poliisimiehen, jolla on ylimääräisen konstaapelin valtuudet, ei virantoimituksessa tarvitse käyttää virkapukuna muuta kuin päähinettä.

22 §.

Liikkuvan poliisin tarkastajalla on samat arvoastemerkinnät kuin Hämeenlinnan ym. kaupunkien poliisimestarilla, toimiupseerilla samat kuin vakinaisen poliisin toimiupseerilla, 1 luokan komisariolla samat kuin Helsingin 1 luokan komisariolla, 2 luokan komisariolla samat kuin muulla paitsi 3 luokan ylimääräisellä komisariolla ja 3 luokan komisariolla samat kuin 3 luokan ylimääräisellä komisariolla.

23 §.

Poliisikoulun oppilaat käyttävät sellaista virkapukua, joka heille poliisitoimessaan, sen mukaan kuin tässä päätöksessä määrätään, kuuluu.

4 luku.

Aseistus.

24 §.

Poliisipäällystölle kuuluu perusaseistuksena pistooli, jota kannetaan taskussa tai vyöhön kiinnitetyssä mustassa nahkakotelossa.

25 §.

Ylikonstaapelin ja tarkastuskonstaapelin perusaseistuksena on:

  1. Puukkopistin, aliupseerimallia, johon liittyy hopeanvärinen tupsu nauhoineen. Puukkopistimen käyttö on vapaaehtoista.

  2. Pistooli, jota kannetaan vyöhön kiinnitetyssä mustassa nahkakotelossa tai taskussa.

26 §.

Vanhemman ja nuoremman konstaapelin perusaseistuksena on:

  1. Patukka, musta, kuminen, kannettava vyössä vasemmalla puolella tai housujen oikeanpuoleiseen sivutaskuun ommellussa tahi housujen sisäpuolella oikealla sivulla olevassa erillisessä nahkaisessa tai kankaisessa tupessa, taikka, päällystakin ollessa yllä, sen vasemmanpuoleiseen sivutaskuun ommellussa tupessa niin, että kädensija on taskussa

  2. Pistooli, jota kannetaan vyöhön kiinnitetyssä mustassa nahkakotelossa tai taskussa.

Asianomainen nimismies on oikeutettu antamaan tarkempia määräyksiä siitä, milloin maalaiskonstaapelin on kannettava patukkaa.

27 §.

Niillä poliisimiehillä, joilla ei ole virkapukua, on perusaseena taskussa kannettava pistooli.

28 §.

Vanhoja virkapukukappaleita arvoastemerkkeineen saadaan harmaata kesälakkia lukuun ottamatta edelleen käyttää, mikäli ne ovat kunnossa, kunnes sisäasiainministeriö toisin määrää.

20 §:ssä mainittujen järjestysnumeroiden asemesta käytetään toistaiseksi entisiä numerolaattoja.

29 §

Tällä päätöksellä kumotaan sisäasiainministeriön 8 päivänä maaliskuuta 1946 poliisin virkapuvusta ja aseistuksesta antama päätös (208/46) siihen tehtyine muutoksineen.

Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 1951.

Ministeri V. J. Sukselainen.

Jaostopäällikkö Mauno Nummi.